Innostuin taas tekemään leivoksia, joten uutta reseptiä pukkaa... Pohjana käytin jällleen Leivontaherkkujen ohjetta, mutta muuntelin sitä munattomaksi ja muutenkin vähän oman maun mukaan, myös visuaalisesti!Tuota suklaan pursottamista mun täytyisi kyllä vielä vähän treenata!

pohjat:
(2 "kakkua" tai 8 kpl leivoksia)

6 voitaikinalevyä

Kauli taikinalevyt n. 2mm:n paksuisiksi levyiksi ja paista ne 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Litistä levyjä paistamisen jälkeen kevyesti ja anna jäähtyä.

täyte:

2 dl maitoa
1,5 rkl perunajauhoja
2 rkl vaniljakreemijauhetta
3 tl sokeria
1 dl kuohukermaa
1,5 dl hilloa oman maun mukaan

Sekoita kylmään maitoon perunajauhot ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta ja lisää vaniljakreemijauhe. Mausta vielä sokerilla.
Lisää vaniljakastike vatkattuun kermaan ja levitä seos kahdelle levylle. Lisää toiset levyt täytteen päälle ja levitä niiden päälle hilloa. Laita vielä viimeiset levyt hillokerroksen päälle.

kinuskikuorrute:

puolitin täältä löytyvän kinuskin ohjeen
koristeeksi tummaa suklaata

Levitä kinuski päällimmäisten levyjen päälle ja koristele suklaapursotuksin. Levyt voi jättää kakuiksi tai leikata niistä leivospaloja.